Vuosia sitten minulla oli työhuone kotimme yhteydessä Madridissa. Aamulla muu perhe lähti työpaikalleen ja kouluun. Minulla oli koko päivä aikaa rauhalliseen työskentelyyn. Klo 17 alkoi työläisten ja koululaisten paluu. Talo täyttyi television äänistä musiikista, keskusteluista, kysymyksistä ja liikkeestä.
Etelä-Euroopassa taiteilijat treenaavat häiriönsietokykyään maalamalla siellä. missä ihmiset liikkuvat tai osallistumalla katumaalauskilpailuihin. Barcelonassa olin nuorena ottanut sellaiseen osaa. Nyt aloin miettiä minkälainen maalaaminen on mahdollista kotona ympärillä hyörivän elämän keskellä.
Madrid 1993 Dürerin hattu
Tuossa tilanteessa syntynyt Dürerin hattu-maalaus on tämän projektin alku. Tutkin sitä varten Dürerin nuoruudenkuvaa Pradossa ja painokuvasta kotona. Televisiosta tuli työskentelyn aikana mielenkiintoinen ohjelma, jossa retkikunta lähestyi mustassa maisemassa tulivuoren sammunutta kraateria ja puhui itselleen tärkeistä elämänkatsomuksellisista kysymyksistä. Seurasin sitä maalatessani ja kirjoittelin kuulemiani ajatuksia taustaan. Myöhemmin maalasin tekstit okran sävyillä peittoon. Nyt keskutelusta on jäljellä piilotetut ajatukset ja muistiini piirtynyt tunnelma. Myöhemmin maalasin vielä taustapintaan hajanaisia fragmentteja, jotka saavuttamassani rentouden tilassa nousivat mieleeni.
Havaintoihin perustuva työskentely näytti siis sujuvan ja itse toiminta rentoutti niin, että alun perin häiriöksi ajatellut asiat tulivat osaksi työtä.
Tämän kokemuksen jälkeen olen silloin tällöin palannut samaan työskentelytapaan jatkaakseni tutkimuksiani. Tällöin määrittelin itselleni muutamia reunaehtoja paperin koon ja suunnan sekä materiaalien suhteen. Noudatan niitä edelleenkin ja tuon ne myös käytettäväksi Akvarellitilassa.
Työskentelypaikat ovat vaihdelleet mutta itse maalaustilanteen olen yrittänyt virittää samalla tavoin antaen ajatusten virrata paperille ilman kovaa kontrollia. Mukaan on tullut luettuja kirjoja, luonnosta löydettyjä objekteja, muistista ja mielikuvituksesta nousevia kuvia sekä kirjoitettuja huomioita. Olen merkinnyt kuvaan myös paikan ja ajan maalauksen valmistuttua. Näin on syntynyt harvakseltaan etenevä visuaalinen päiväkirja.
Blogissa akvarellisarja teksteineen näkyy tekojärjestyksessä antaen käsityksen minkälaiseksi kokoelma on muotoutunut näyttelyyn mennessä ja miten se kasvaa näyttelyn aikana
